tiistai 5. maaliskuuta 2013

Eettinen dilemma

Viime kuussa oli ratkaistavana eettinen dilemma. Keittiön ikkunasta satuin huomaamaan seuraavaa: Veikko hiippaili matalana lumionkaloon, joka sijaitsi lintulaudan alla. Lintulauta keikkuu vinossa, kun Veikko kerran leikki Tarzania ja keikkui laudan päällä pyydystäen olemattomia lintuja. Kuvaan on merkitty punaisella nuolella Veikko, joka on lumionkalon sisällä kytiksessä. Lumionkalon suuaukko on poispäin lintulaudasta. Aikani seurasin tilannetta ja lintujen ruokailua. Näytti jo siltä, että kissa oli hävinnyt jonnekin - maa niellyt koko kissan tai jotain. Kunnes yksi lintu erehtyi istahtamaan sopivalle etäisyydelle lumionkalon suuaukosta. Senhän tietää mitä sitten tapahtui. En ehtinyt kameralla mukaan tapahtumiin. Onko mitään järkeä syötää ensin lintuja, joita kissat sitten syövät? Ja onko se eettisesti oikein? Tätäpä pohdiskelin ja mietin myös kissan ruuan hintaa verrattuna lintujen siemeniin. Sitten kävin polkaisemassa kissan kyttäys-luolan rikki. Tuttuun tapaan Veikko meni edelleen kyttäämään lintuja. Ei löytynyt luolaa ei. "Näin sitä on ennenkin saatu lintupaisteja", tuumi Veikko ja asettui entisen lumionkalon paikkeille selkä lintulautaan päin kuten ennenkin. Ei muuten tullut enää lintupaisteja.

10 kommenttia:

  1. Joo, tää on tätä kissanomistajan elämää... Meillä myös kissuus on aina ruokintapaikalla kytiksellä, tosin kyyläyksen kohteena on pikemminkin syöttöautomaateista pudonneita siememiä hakemaan tulevat hiiret. Joskus harvakseltaan saattaa kuitenkin "haaviin" jäädä myös lintu. Kyllä se itseä kirpaisee, mutta mihinkäs se kissa saalistusvietistään pääsisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisu ei sitten tarvitse kotoa niin paljon ruokaa... ;D

      Poista
  2. Toi on luonnon valintaa, ei mitää sen ihmeellisempää. :)

    VastaaPoista
  3. Tämmöstä se on :)

    Ja tavoilleen uskollisena Veikko ei luovuta :DD

    VastaaPoista
  4. voi herranjestas...! kamala tapahtuma. toivottavasti kissasi ei saanut mitään tautia tuosta linnusta.

    VastaaPoista
  5. Voi veikkoinen, jopa onkin ollut kissapoika ovelana! Oikein piilokoju metsästystä varten :D Unnan tätikissa, valtakuntansa riistanhoitoministeri, Vappu hoitaa riistaeläinten laskentaa tuijan kupeessa. Välillä on joku ohi kulkevista pikkueläimistä maisteltavakin ilmeisesti ihan laaduntarkkailun nimissä.

    VastaaPoista
  6. Laaduntarkkailu onkin tärkeää lintujen suhteen - kuten myös hiirien laskennassa. ;D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!