Näillä auringon paisteilla on pakko päästä ylös, ulos ja järven jäälle hiihtämään.
Vetten päälle siis.
Näitä maisemia on nähty ennenkin, mutta ei näihin vaan kyllästy. Henki kulkee paremmin ja mieli rauhoittuu heti, kun näihin maisemiin pääsee.
Koiruus lähtee aina mukaani hiihtämään ja nauttii täysin siemauksin olostaan vetten päällä. Tekee lumienkeleita ja lumikoiria ja tanssii pätkän ripaskaa.
Välillä koira lähtee omille teilleen ja eksyy matkasta. Tähän saakka on kuitenkin aina löytänyt minut jossain vaiheessa, jopa ennen kotirantaa. Pari kertaa koiruus on erehtynyt emännästä ja hökälehtinyt jonkun toisen hiihtäjän luokse pysähtyen yhtäkkiä kuin seinään huomatessaan, ettei tämä olekaan "se" emäntä.
Tätä kuvaa otettaessa koira taas hämmentyi niin kummallisesta käytöksestäni (seisoin paikallani ja otin valokuvia) että koira-rukka luuli minua vieraaksi. Tunnisti kyllä sitten äänestä, kun kutsuin luokse.
Nautitaan auringosta!
sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
perjantai 5. huhtikuuta 2013
Kevät tunnelmia
Auringonpaiste saa veren kiertämään nopeammin ja kevätvilli iskee.
Veikon tyylinäyte linnun pyynnistä. Ei tullut paistia vaikka into ja yritys on kova! Alastulo ei ollut aivan yhtä tyylikäs.
Kyllä kissat ovat kovin erilaisia luonteeltaan - kuten me ihmisetkin, tietenkin. Veikon rimpuillessa lintulaudalla Risto Reipas, Rakas Lössykkäni, haisteli sisällä kukkia.
Eläköön elämän erilaisuus! Meitä kaikkia tarvitaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)